Kauneuden monitoimituotteet
Kauneuden monitoimituote kuulostaa hyvältä ja ekonomiselta, mutta miten se toimii käytännössä? Valitsimme muutamia hyväksi havaittuja.
Kaksi tai kolme hoitoa yhdestä ja samasta purkista on hyvä idea. Moni kuitenkin epäilee, ettei tällainen niin sanottu 2 tai 3 in 1 -tuote toimi. Onko se loppupeleissä muita tuotteita edullisempi ja hoitaako se todella kaikki tehtävänsä? Esimerkiksi sampoon ja hoitoaineen yhdistelmiä on paljon markkinoilla. Joillekin pesutulos voi olla pettymys tai sitten se hoitopuoli. Etenkin kovin kuivahiuksinen tarvitsee yleensä erillisen hoitoaineen.
Varsinkin ikääntyessä hoitotuotteilta tarvitaan enemmän tehoja, ja tähän eivät kaikkien monitoimituotteiden paukut välttämättä riitä. Jos tuote ei ole entuudestaan tuttu, kannattaa kääntyä asiantuntevan myyjän puoleen ja pyytää opastusta nappituotteen valintaan.
Mitä hyötyä?
- Jos monitoimituote on juuri itselle sopiva, se tulee halvemmaksi kuin hankkia monta eri purkkia.
- Jos et ole innokas kosmetiikan käyttäjä, pääset vähemmällä vaivalla.
- Saman tuotteen ominaisuudet tukevat toisiaan eri tehtävissään.
- Säästät tilaa - myös matkoilla matkatavaroissa.
- Tuotteet eivät ehdi vanhentua ennen kuin olet käyttänyt ne.
Katso parhaat yhdistelmätuotteet kuvagalleriasta!
Teksti Satu Varjonen | Kuvat Paula Kukkonen ja Seppo Saarentola




















